Aika rientää

Morjesta.

Niin se aika vaan tuntuu johonkin katoavan melkoista vauhtia. Viime viikon sunnuntaina nimittäin tuli 20 vuotta täyteen. Pelottavan nopeesti on aika vierähtänyt. Vielä muistan ihan kuin eilisen sen päivän, kun aloitin ala-asteella ensimmäisen kouluvuoteni. Silloin ei paljon tarvinnu stressata mistään. Aika huoletonta ja lepposta elämää on semmoisen koululaisen elämä, tälläin jälkeenpäin ajateltuna. Koulua ja kavereiden kanssa olemista, noin lyhyesti sanottuna. Omalla kohdallani urheilu oli jo pienestä pitäen iso osa elämää. Pelasin futista joukkueessa nimeltä IKU aina eskarista sinne 5-luokalle asti, jonka jälkeen se ei sitten enään ollutkaan niin kiinnostavaa. Silloin alettiin notkua koulujen ja kauppojen pihoilla harjoitellen pyörällä keulimista. Onneksi sentään aina talvisin ulkojäät oli kova juttu kavereiden kesken. Jäälle mentiin vaikka ulkona olis ollu kuinka paljon pakkasta! Niimpä 6lk aikana halu päästä sinne jäälle kasvoi, se kasvoi ja kasvoi vaan. Pyysin monesti äiteltä, että olisin saanut alkaa harrastamaan lätkää vieresen paikkakunnan joukkueessa, mutta vastaus oli aina kielteinen, koska harrastuksena jääkiekko on kallis. Ja onhan se, ei sitä kukaan voi kiistää. No niimpä siinä sitten jossain vaiheessa ajatus Kokemäelle isän luokse muuttamisesta ja jääkiekon aloittamisesta siellä, paisui niin suureksi, että se toteutettiin. Aloitin siis 7-luokan itselle aivan vieraassa ympäristössä tuntemattomien ihmisten kanssa. Sain paljon uusia kavereita ja unelma siitä, että pääsisin aloittamaan lätkän toteutui. Monet oli pelanneet jo vuosia ennen, kuin itse hyppäsin ensimmäisen kerran kaukaloon. Joukkue otti hyvin vastaan ja siinä porukassa oli helppo pelata ja harjoitella. Peliaikaa ei ensimmäisissä peleissä tainnut kertyä edes minuuttia, mutta jollain tavalla siitä sai sisua panostaa harjoituksissa enemmän, että jonain päivänä pystyis olemaan sen jää ajan arvoinen. Jos silloin olisin ollut yhtä ahkera harjoittelemaan mitä olen nyt, niin voi olla, että aika pitkälle olisin päässyt. Mutta, koska sitä samanlaista kipinää harjoittelua kohtaan ei ollut mitä on tänä päivänä, niin ikinä musta ei keskivertoa parempaa tullut. Valmentajani sanoi hyvin, ” Todellinen lahjakkuus on harjoittelun lahjakkuus. ” Nyt sen käsitän, mitä se tarkoittaa ja paremmin sitä ei voisi edes sanoa. No niin minä kuitenkin 3 kautta pelasin ja sen jälkeen se loppui. Unelma niin sanotusti murskattiin ja se oli kova paikka. Iskä vihelsi pelin poikki ja sanoi, että en saa enään harrastaa jääkiekkoa. Syitä tähän oli kaksi: Alkoi olla liian kallista lystiä lompakolle ja toiseksi, olisin voinut loukata itseni. Oli se kova paikka. Nuorta poikaa harmitti niin älyttömästi silloin. Onnekseni jäälle meno ei suinkaan loppunut siihen. Valmentaja ei halunnut, että jään kotio pyörittelmään peukaloita vaan tarjosi tilaisuuden tulla joukkueen ” apulaisvalmentajaksi ”, tartuin tilaisuuteen tottakai ja näin pääsin auttamaan muuta joukkuetta harjoituksissa. Siinä samoihin aikoihin valmentajan suostuttelemana alkoi salilla käyminenkin kiinnostaa enemmän ja enemmän. On käyty voimanosto kisoissa ja nyt tavoitteena on taistella SM kullasta ensi kevään cbb-junnujen kisoissa. Se on jännä miten sitä tavoitteet ja unelmat muuttuu vuosien varrella. Jos olisin saanut jatkaa lätkän pelaamista niin olisinkohan ikinä löytänyt kehonrakennusta elämääni? 

  Ensi viikolla meikäläinenkin valmistuu ammattiin. Niin vaan sekin pitkä taival ammattikoulussa on ohi. Logistiikka-ala ja kuorma-auton kuljettaja. Ei kylläkään kuullosta omaan korvaan unelmalta. Oma unelmani on Personal Trainerin ammatti. Se unelma on viime viikkojen aikana alkanut nostamaan päätä pimennosta, nimittäin oon alkanut saliohjauksia tekemään! Voi että mää tykkään siitä hommasta. On niin upeeta saada opettaa toisia treenaamaan ja vetää treenejä. Hieno tunne kun saa toisen ylittään itsensä, tsempata toista niinä raskaimpina toistoina ja kannustaa vierestä, että toinen pystyy siihen. Se palkitsee todellakin. Vaikka monesti mun vetämät treenit on kovia ja toisella saattaa olla itku lähellä kun tuntuu pahalta, niin silti sen treenin jälkeen se ” Kiitos ” tulee suoraan sydämestä.

Eli CBB-kisojen jälkeen olis suunnitelmissa jonkunlainen koulutus käydä siihen. Jos joillain lukijoilla on kokemuksia, niin hyviä kuin huonojakin erilaisista PT kursseista niin pistäkää viestiä. Mielenkiinnolla lukisin kyllä kokemuksianne.

Kun kisadieetti alkaa niin suunnitelmissa olis myös silloin mahdollisesti alkaa videobloggaamaan. Mitä muuten olette siitä mieltä, että tekisin treeneistä koostevideoita? Vaikka kerran viikon kahden välein video, missä olisi muutama satunnainen sarja eri treeneistä, eikä yhdestä samasta treenistä useampia sarjoja?

-Pekka

Kommentit

kommenttia